keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Paljon tapahtumia

Kävin taas Perhe Kahelin kanssa kotona kyläilemässä. Tällä kertaa Natalia piti laittaa eri koppaan kun oli niin levoton vauvojen kanssa. Noh, Pillihän sitten huusi lähes koko matkan Pullan maatessa hiljaa vieressä. Takaisintulomatkalla Pilli taas oli melko hiljainen (alkaakohan se jo oppia matkustamaan?), mutta sitten emo-Natalia huuteli välillä jotain omiaan. Melko ihmeellistä, kun se yleensä osaa olla nätisti hiljaa...

(Varoitus: en jaksanut muokkailla tämän päivityksen kuvia =))

Tassukimara 

Ihmeellistä on mielestäni myös se, ettei kumpikaan pentu ole kertaakaan käynyt matkalaatikolla koskaan. Ei eläinlääkärireissuilla, automatkoilla tai näillä kahden tunnin bussimatkoilla. Sehän on toki hyvä asia, ei ole nimittäin kiva kesken bussimatkan alkaa siivoamaan haisevaa kakkaa pussiin...

Tuima Natalia
Pennut olivat taas perillä kuten kotonaan, ei niitä tunnu paljon haittaavan. Käytiin taas kaverilla ilman emoa, ja siellä ne pääsivät ensimmäistä kertaa valjaissa haistelemaan ulkoilmaa! Olihan se jännittävää. Myös kotona käytin niitä yksi kerrallaan ulkoilemassa, ja aika reippaasti ne menivät vaikka olikin ihan outo paikka. Pulla tosin pelästyi ohikulkevaa autoa.

Hassutassu-Pilli

Hassunaama-Pilli

Maanantaina oli luvassa toinen rokotuskerta ja pentuetarkistus. Kaikki meni hyvin ja kummallakin on kaikki ok, eläinlääkärillä ei ollut mitään sanomista paitsi kehuja. :) Pilliä vähän harmitti rokotus ja mikrosiru varsinkin, mutta kummallekin saatiin kaikki laitettua.

 Tässä muutama kuva pentujen leikkihetkestä. Kuvien laatu on vähän mitä sattuu, nimittäin kymmenen sekunnin välein pilkistävä auringonpaiste ei ollut paras mahdollinen valotus.. ;)






Noi Pillin (alapuolinen) korvat on niin parhaat.

Loikkaus!!

Pulla päivystää veljen puuhia.

Eilen olikin vuorossa ensimmäiset pesut! Se oli kyllä ihan maailmanloppu, jos pennuilta kysytään. Molemmat valittivat, ja Pulla meinasi vetää pultit pari kertaa. Kyllähän siitä sitten selvittiin kun vähän rauhoiteltiin. Turkin kuivuttua molemmilla oli ihanan pehmoiset ja pörröiset turkit, mutta aika nopeasti ne siitä "normalisoituivat" emoon verrattuna. Seuraavaksi onkin Natalian pesuvuoro, sitä kun ei ole tullut joulun jälkeen pestyä ja on sen näköinen......

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti